Ratamestareiden ajatuksia

Ratamestareiden kevätmietteitä - 30.4.2026

Suunnistuksen SM‑pitkä 2026 kilpaillaan Posion länsiosassa, Murtotunturissa. Alue tunnetaan perinteisesti laajana ja erämaisena kokonaisuutena, jossa metsätalouden ohella harjoitetaan eränkäyntiä ja poronhoitoa.

Kilpailualueelle on muutama vuosi sitten rakennettu tuulivoimapuisto, jonka infrastruktuuri osaltaan helpottaa kilpailujen järjestämistä. Alueelle saavuttaessa tuulivoimalat hallitsevat maisemaa, mutta varsinaisessa kisamaastossa liikuttaessa myllyt eivät juurikaan kiinnitä huomiota. Maaston erämainen luonne on säilynyt hyvin.

Koillismaalaiseksi hyvin tyypillisessä tunturimaastossa pienipiirteisyyttä esiintyy vain paikoitellen. Suunnistustehtävät tulevat olemaan monipuolisia ja erityisesti suunnassa pysyminen korostuu.

Suunnistustaidon lisäksi hyvä juoksukunto ja juoksuvoima ovat aivan keskiössä!
 

Terveisin,
Ratamestarit
Esa M ja Jarmo P